UUSI KAUSI TÄYTEEN VAUHTIIN – VAIKUTTAMISEN PAIKAT JAETTU
Nyt kun kevään kunta- ja aluevaaleista on kulunut jo lähes puoli vuotta, on vaalikausi 2025-2029 päässyt kaikissa organisaatioissa täyteen vauhtiin. Viimeisetkin vaikuttamisen paikat on saatu neuvottelujen jälkeen jaettua ja omatkin tehtävät ovat tiedossa.
Suurin muutos edelliseen kauteen on pitkän uran päättyminen Maakuntahallituksessa. Uutena haasteena on Salon Seudun Koulutuskuntayhtymän valtuuston varapuheenjohtajuus ja sen myötä oikeus osallistua hallitustyöskentelyyn äänivallattomana jäsenenä.
Valtakirja kotikaupunkini Salon kaupunginvaltuustoon toi mukanaan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan, konsernijaoston varapuheenjohtajan ja puheenjohtajaneuvoston jäsenen tehtävät. Näillä mandaateilla olen vahvasti Salon kaupungin päätöksenteon ytimessä.
Varhassa taas Aluevaltuustoon pääsy johti valtuuston varapuheenjohtajuuteen ja paikkaan hallituksen pöytäkunnassa äänivallattomana jäsenenä. Varsinainen vaikuttamisen ovi avautui, kun kokoomuksen valtuustoryhmä valitsi minut puheenjohtajakseen. Tämä myötä edustan ryhmäämme puheenjohtajatoimikunnassa, joka on keskeinen elin ryhmien välisissä neuvotteluissa ja päätöksenteossa.
Tästä on hyvä jatkaa!