Salon kaupungin päättäjien ja viranhaltijoiden tulee jatkossa tarkastella kokonaisvaltaisesti kaupungin omistamien uimarantojen ja niihin liittyvien rakennusten tulevaisuutta.
Tarkastelun perusteina tulee olla ainakin nykytilanne ja tulevaisuuden tarpeet käytön ja kunnon suhteen. Ratkaisevaa monen paikan kohdalla on niiden käyttötarkoitus, kuntalaisten tarpeet ja kustannukset.
Viimeaikainen julkinen keskustelu aiheesta on keskittynyt pitkälti Särkisalon Klippulaan, joka ei nykyisellään ole kaupungin virallinen avoin uimaranta, vaan varaukseen perustuva paikka. Kesäkuun valtuuston kokouksessa Klippula poistettiin valtuustoaloitteen perusteella myyntilistalta, joka on osa pari valtuustokautta sitten väkinäisesti tehtyä säästöohjelmaa.
Samalla listalla on jo vuosia roikkunut myös Niksaaren sauna ja uimaranta, joka on jatkuvasti kaikkien kuntalaisten ympäri vuoden avoimessa käytössä. Sauna sijaitsee Särkisalon Förbyssä ja lämpiää kesäaikaan kolme kertaa viikossa sekä talvella sunnuntaisin. Kolmen euron hintaisia lippuja voi ostaa lähikaupasta. Rakennuksessa on saunan lisäksi pieni keittiö ja kokoontumistila, jota voi varata yksityiskäyttöön.
Paikallisina asukkaina ja päättäjinä katsomme, että Salossa tulisi tehdä rantakohteiden kokonaisvaltainen tarkastelu. Sen myötä myös tämä kuntalaisille arvokas Niksaaren rantakohde tulee poistaa myyntilistalta. Kohteen käyttöä voidaan lisätä nykyisestä tiedotuksen avulla, jotta se palvelee mahdollisimman montaa kuntalaista ja matkailijaa.
Salon kaupunki laatii uutta strategiaa tuleville vuosille, eli toisin sanoen toimintasuunnitelmaa. Se on järkevintä rakentaa olemassa olevien vahvuuksien pohjalta.
Luonto, matkailu ja niihin liittyvä vapaa-ajanvietto ovat lisääntyneet viime vuosina merkittävästi. Salolla on tähän liittyviä vahvuuksia omasta takaa ilman suuria uusia suunnitelmia, kustannuksia ja ponnisteluja. Hyödynnään näitä mahdollisuuksia sen sijaan, että näemme ne rasitteina.
Juhani Nummentalo, kaupunginvaltuutettu (kok.), Särkisalo-Finbyn pitäjäyhdistyksen hallituksen jäsen
Mika Laitinen, kaupunginvaltuutettu (ps.), Särkisalo-Finbyn pitäjäyhdistyksen hallituksen jäsen