Salon Seudun Sanomien pääkirjoituksessa (24.1.) herätettiin keskustelua tärkeästä asiasta liittyen vuodenvaihteessa aloittaneen aluehallinnon päätöksentekoon ja tulevaisuuden palveluverkkoon. Itsekin olen aina suhtautunut kriittisesti uusiin hallintorakenteisiin, jotka vievät päätösvaltaa pois peruskunnilta. Toinen suuri huolenaihe on ollut ja on edelleen lähipalveluiden asema tulevaisuudessa – erityisesti näin maantieteellisesti laajassa Salon kaupungissa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelustrategiaa valmistellaan parhaillaan Varsinais-Suomen aluehallinnossa (Varhassa) viranhaltijoiden toimesta. Tämä suunnitelma tulee aikanaan aluehallituksen esityksestä aluevaltuuston päätettäväksi. Strategia ohjaa vahvasti palveluverkon valmistelua ja päätöksentekoa.
Kuten pääkirjoituksessa todetaan, aluehallituksella ja sen järjestämisjaostolla on merkittävä rooli palveluverkon valmistelussa. Esimerkiksi palveluverkkoon liittyen voidaan pohtia, montako terveysasemaa Salon seudulla on tulevaisuudessa ja missä ne sijaitsevat. Salo ja Somero muodostavat yhden niin sanotun sote-alueen. Tältä alueelta Varhan hallituksessa on neljä vaaleilla valittua valtuutettua: Saku Nikkanen (SDP), Heikki Tamminen (Perussuomalaiset), Jani Kurvinen (Keskusta) ja allekirjoittanut (Kokoomus). Seutu on siis laajasti edustettuna. Uskon, että meillä edellä mainituilla on saman suuntainen tahto Salon palveluiden suhteen.
Demokratian toteutumisen sijaan olen enemmän huolissani taloudesta ja henkilöstön saatavuudesta. Rahaa uudistuksen toteuttamiseen on alun perin budjetoitu liian vähän, ja lopulliset kustannukset tuntuvat jatkuvasti kasvavan. Rahoituksesta päätetään kuitenkin muualla, eli hallituksessa ja eduskunnassa.
Loppukevennyksenä viittaan pääkirjoituksen pohdintaan, ”pääseekö lääkäriin potkukelkalla vai pitääkö tilata taksi” – useimmiten lääkärin tarpeessa olevan henkilön on viisaampi tilata taksi, varsinkin kesällä.
Juhani Nummentalo, Aluehallituksen jäsen (kok.), Salon kaupunginhallituksen 1.vpj