Salon kaupunki laatii loppuvuoden aikana strategian eli suunnitelman tuleville vuosille. Työtä tehdään yhteistyössä viranhaltijoiden, päättäjien, kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Suunnitelman tulee sisältää selkeitä, konkreettisia tavoitteita ja painopisteitä, joita nykyisessä strategiassa kutsutaan kärkihankkeiksi.
Tällaiset kärkihankkeet voidaan jakaa selkeästi edunvalvontahankkeisiin ja omassa päätösvallassa oleviin asioihin, paremmin kuin nykyisessä strategiassa.
Kilpailu kaupunkien ja alueiden kesken on monella tasolla kovaa ja raakaa. Kilpailemme asukkaista, yrityksistä, työvoimasta, verotuloista, erilaisista tuista ja rahasta yleisesti. Menestyäkseen tässä kilpailussa Salo tarvitsee entistä vahvempia panostuksia elinvoimaan.
Vuodenvaihteen jälkeen avautuu myös selkeitä mahdollisuuksia, kun noin puolet kaupungin nykyisistä toiminnoista, kuten sosiaali- ja terveydenhuolto sekä pelastustoimi, siirtyvät valtion eli aluehallinnon vastuulle ja rahoitettaviksi. Samalla kaupungin vastuulle siirtyy valtiolta työllisyystoimien hoitaminen, mikä mahdollistaa työvoiman kysynnän ja tarjonnan paremman koordinoinnin.
Elinvoimaan panostaminen tarkoittaa nykyisten yrittäjien toiminnan edistämistä sekä uusien yritysten houkuttelemista Saloon. Näin edistetään myös uusien työpaikkojen syntymistä kaupungin toimenpitein. Tähän liittyvät muun muassa työvoiman ja osaajien koulutus, asuminen, kaavoitus, liikenne ja vapaa-aika.
Nopeita toimia tarvitaan vuokra-asuntojen tarjonnan lisäämiseksi. Pidemmällä aikavälillä on panostettava kaavoitukseen sekä asumisen että yritystoiminnan osalta. Useat yritykset ovat kaivanneet tontteja tilaa vievälle yritystoiminnalle hyvien liikenneyhteyksien ääreltä, moottoritien varrelta. Myös keskustan asumisen kaavoitukseen tarvitaan muutoksia, kuten kerroskorkeuksien ja tehokkuuksien lisäämistä.
Monet yritykset kärsivät työvoimapulasta. Työvoiman saatavuus vaatii Salolta valmiuksia voimakkaaseen kansainvälistymiseen työperäisen maahanmuuton myötä. Tarvitaan sekä suomen kielen koulutusta että kansainvälistä koulutusta lapsille. Salolla on kansainvälisyyden osalta vahva historia ja kokemus voimakkaan kasvun ajoilta.
Edellä mainitut toimenpiteet vaativat selkeää asennemuutosta. Valittamisesta ja voivottelusta on siirryttävä positiiviseen, yhteiseen tekemiseen ja aitoon haluun rakentaa parempaa Saloa.
Juhani Nummentalo
Jyrki Sjöholm
Mikko Jaakkola, Salo-Uskelan Kokoomus ry
Anu Aaltonen, Kokoomuksen Salon Kunnallisjärjestö ry